Vuoristokiipeilyä

Näen korkean, valtavan vuoren. Siinä vuoristokiipeilijä hyvin kiinnitetyn turvaköytensä varassa kiipeilee vuoren rinnettä ylös. Hän hakee seinämän koloista tukea sormilleen ja jaloilleen. Hyvät varusteet, loistava kunto ja harkitut liikkeet; ne vievät kohti määränpäätä.

Jumalan johdatus on tuo köysi, joka on kiinnitetty vuoren huipulle. Köysi johdattaa perille. Se näyttää suunnan ja antaa liikkumavaraa. Kiipeilijä joutuu tekemään valintoja, jotta kiipeäminen etenee. Vuoren seinämässä löytyy aina seuraava tartuntakohta ja löytyyhän myös lepopaikkoja. On aika ravita itseään, levätä ja  katsella huikeita näköaloja. Pitää myös tarkastaa onko varusteet kunnossa ja onko suunta oikea.

Omilla teoillaan toimelias ihminen yrittää rakentaa Baabelintorninsa ja nousta vuorensa huipulle. Turvaköysi kuitenkin puuttuu ja suuntana on vain minä itsen tahto ja sen toteutus. Usein palikkakasa kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Arka ja pelokas sydän etsii vankkaa pohjaa ja kyselee Jumalalta varmaa johdatusta. Virheiden ja sakkokierrosten pelossa hän pitää Jumalan johdatusköydestä kiinni ja roikkuu sen varassa paikallaan. Hän ei halua omilla valinnoillaan sotkea selvää Jumalan suunnitelmaa. Jalat pysyvät maassa ja odotukset ovat suuret. Maan murheet lähellä ympäröi mielen ja sydämen. Rukous ja huuto kuuluu, että Jumala johdattaisi jo eteenpäin uusiin näkymiin ja henkeä salpaaviin maisemiin.

Jumalan johdatus on hänen uskollisuutensa ja lupauksensa meille. Hän rakkaudessaan antoi meille valinnan vapauden. Valintamme ovat tarpeen, kun kuljemme vuoren rinnettä ylöspäin. Suunta on varma ja turvaköysi katkeamaton. Kuuliaisuutemme on se, millä Jumala kutsuu meitä lähtemään liikkeelle. Rukous on jatkuvaa yhteyttä Häneen, jonka varassa matkaa teemme.

Rauhassa saamme luottaa siihen, että Hän meitä johdattaa. Hän on apumme, rohkaisijamme, parantajamme ja lohduttajamme. Hän ei meitä hylkää eikä unohda. Hänessä me olemme, elämme ja matkaa teemme.